Raha & Talous

Säästäminen kannattaa, mutta mistä aloittaa jos tili on tyhjä?

Pinterest LinkedIn Tumblr

Sisältää mainoslinkkejä*

Mitä sitä kaunistelemaan, Suomessa säästetään ja karsitaan kuluttamisesta – osa pakon edessä ja osa etukäteen varautuen. Säästäminen on hyödyllistä ja järkevää, mutta mistä aloittaa jos tulot ovat epäsäännöllisiä, niitä on vähän tai tili on usein tilipäivää ennen tyhjä?

Pienituloiset eivät voi muuta kuin pyöritellä silmiään kun joku sanoo, että kuukaudessa pitäisi saada tonni säästöön. Jos palkkaa tulee käteen vaikkapa 1400e, siitä pakolliset eli asuminen, sähkö, netti, bussikortti yms. tarkoittaa helposti jo 800-1000e eli jäljellä olisi kuukaudeksi 400-600e, josta pitäisi tietysti vielä maksaa ruuat ja muut menot. Realistinen summa lienee siis monille 50-200e kuussa säästöön.

Aloita pienestä

Valitettavasti äkkirikastumiset ovat harvinaisia eikä suurta perintöäkään taida ihan joka pojan kohdalle osua. Suomessa on n. puoli miljoonaa ulosoton asiakasta, joka kertoo jo vähintäänkin sen, että taloudellista turvaa kannattaa alkaa miettimään jo hyvissä ajoin. Moni on päätynyt pienistä lainoista vaikeuksiin ja juuri sitä varten säästäminen etenkin kannattaa. Kaikki isommat säästöt, sijoitukset ja hankinnat ovat vain plussaa – säästä ensin ”hätävarasto” ja mieti sen jälkeen muita kohteita.

OP-ryhmä: Suomen talous painuu taantumaan

”OP-ryhmän mukaan teollisuus ja rakentaminen ovat jyrkässä laskussa. Ennusteessa arvioidaan myös, ettei kotitalouksien parantunut tulokehitys riitä kompensoimaan ehtyviä säästöjä ja korkojen nousun myötä vähäisempiä käytettävissä olevia tuloja.

– Suomen talous on suunnannut kohti maltillista taantumaa siinä määrin verkkaisesti, että tätä voi hyvin kutsua pehmeäksi laskuksi. Valitettavasti taloudessa laskeudutaan pehmeälle pohjalle, ja epävarmuus on suurta, sanoo OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

OP odottaa viennin vähenevän niin tänä kuin ensi vuonna. Myöskään kotitalouksien kulutus ei sen ennusteen mukaan kasva tulevana vuonna. Synkät pilvet varjostavat myös työmarkkinoita, joiden tilanteen OP-ryhmä odottaa heikkenevään hieman tulevina vuosina.” (Lähde)

Säästäminen kannattaa, mutta kaikella on hintansa

Yli puolet suomalaisista on säästänyt kuluvana vuonna ravintolakäynneistä, ruokakaupassa ja lomamatkoista, selviää Kuluttajaliiton teettämästä kyselystä (Mtv-uutiset)

Se, kuinka paljon rahaa käytetään kotimaassa palveluihin ja ostoksiin on varmasti melko suorassa suhteessa työllisyyteen, konkursseihin ja pienyrittäjien vaikeuksiin. Mutta eipä siitä voi vain kuluttajia syyttää, sillä jos rahaa on vähemmän käytössä korkojen nousun ja hintojen kallistumisen myötä niin jostainhan se on pakko säästää ja yleensä ensimmäisenä jäävät pois ei-välttämättömät palvelut ja menot, kuten kauneudenhoito-palvelut, ravintolat ja tarpeettomat hankinnat. Tilanne on toki jossain määrin valitettava, mutta talouskasvua on tähän saakka tavoiteltu monien muiden asioiden kustannuksella (kuten ympäristön), joten ehkä asiassa voi nähdä myös jotakin hyvää. Huolettoman velanoton ja kulutusluottojen jälkeen saattaa koittaa arki, jossa perusasiat alkavat tuntumaan aika kivoilta. Ja minimalismin puolestapuhujana voisin sanoa, että ei olisi lainkaan hullumpaa, mikäli yhä useampi ihminen huomaisi, mikä elämässä on oikeasti merkityksellistä. Uudet kynnet ja ripset saattavat toki tuoda iloa harmaaseen päivään, mutta tällainen onni on harvoin kestävää.

Säästämisestä iloa

Harva osaa ajatella nuorena tulevaisuutta vaan käyttää mielummin käsillä olevat rahat johonkin muuhun, kuten vaatteisiin, kosmetiikkaan ja elektroniikkaan. Näin oli myös omalla kohdallani. En todellakaan nauttinut säästämisestä enkä pitänyt 18-vuotiaana ajatuksesta, että minun pitäisi silloin miettiä eläkettä tai vanhuudenpäiviä. Kaikki eivät opi rahataitoja kotoa vaan kantapään kautta. Kun kerran on sotkenut raha-asiat ja maksanut siitä kalliisti niin ei taatusti tee sitä toiste.

Minulle käänteentekevä juttu oli kuitenkin innostuminen ”vähemmän on enemmän” -ajatuksesta. Laatua määrän sijaan. Vapaus alkoi siis houkutella – raha tuo vapautta, tavarat eivät. Vaikka raha ei tuo onnea, se auttaa merkittävästi rakentamaan sellaista elämää, josta unelmoi. Minulla oli halu muuttua ja ihailin ihmisiä, jotka osasivat olla hyvällä tavalla pihejä.

Paras vinkkini säästämisen aloittamiseen on siis löytää jokin motivoiva asia, jolloin säästämisestä voi todella saada iloa. Ja kun kerran pääsee säästämisen makuun niin saattaa kuin huomaamattaan tulla myös paremmaksi rahankäyttäjäksi. 10€ ei ehkä tunnu aluksi isolta summalta laittaa säästöön, mutta nopeasti kasvavien säästöjen katselu saattaa kannustaa nipistämään muualtakin.

Vinkkejä

  • Luo erillinen säästötili ja päätä, ettet nosta rahoja sieltä ellei ole aivan pakko (harvoin on)
  • Säästä ensin hätävarasto ja pidä se erillään ”muista säästöistä”
  • Kun olet saanut tietyn summan tai puskurin säästöön, opettele sijoittamaan – ehkä voisit innostua siitä enemmänkin?
  • Mikä motivoi sinua säästämään? Valitse muutama kohde tai asia ja pidä ne mielessäsi
  • Jokainen pystyy kitkuttamaan ainakin kuukauden-kaksi. Lainarahaa saa helposti, mutta lopullinen hinta voi muodostua isoksi
  • Mieti, onko uusi hankinta oikeasti tarpeellinen
  • Halut eivät useinkaan vähene ostamalla vaan kasvavat. Maailma on täynnä ostettavaa, mutta ostaminen on harvoin ratkaisu
  • Opettele suhtautumaan säästämiseen uudella tavalla – tee siitä hauskaa ja innostavaa!

*Nordnet on Pohjoismaiden johtava osakkeiden, rahastojen ja muiden pörssinoteerattujen arvopapereiden kaupankäyntiä tarjoava nettipankki. Nordnet tarjoaa palveluita, jotka tekevät säästämisestä ja sijoittamisesta helppoa, fiksua ja kannattavaa.

Ja vaikka nyt innostuisit sijoittamisesta oikein tosissaan niin on hyvä muistaa, että sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Jätä kommentti