Category

Hyvinvointi

Category

Aihe herättää varmasti tunteita, sillä monille hikoilu on todellinen ongelma. En olisi itsekään voinut 5 vuotta sitten olla ilman deodoranttia yli paria-kolmea päivää, tai ainakin sillä olisi ollut seurauksia… Kuten kerran lähtiessäni viikoksi ulkomaille kun ajattelin hieman säästää matkatavaroiden määrässä ja jätin dödön kotiin. Virhe. Tilanne on kuitenkin muuttunut ja nykyään käytän kainaloissa vain satunnaisesti jotakin, jos käytän. Mitenkään välttämätöntä se ei ole. Tutkimus: Antiperspiranteista ja deodoranteista enemmän haittaa kuin hyötyä Tutkimuksen mukaan deodorantit saattavat olla haitallisempia kuin uskoisikaan. Ihmisellä on keskimäärin 2,6 miljoonaa hikirauhasta. Hikirauhasen tärkein tehtävä on osallistua…

On hienoa, että Suomessa on mahdollista saada hoitoa taloudellisesta tilanteesta riippumatta ja jätänkin otsikon aiheen ulkopuolelle kaikki sellaiset toimenpiteet ja tapahtumat, joihin yksilö ei ole voinut suoraan vaikuttaa. Keskityn sen sijaan siihen, miten voimme ymmärtää ja hoitaa omaa terveyttämme ja hyvinvointiamme paremmin ja kuormittaa näin terveydenhuoltoa vähemmän. Tilastojen valossa suurin osa suomalaisista kuolee sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpiin, dementiaan ja Alzheimerin tautiin, joihin on suuri merkitys elintavoilla. Yleisimmät kuolemansyyt 2021 (55-64-vuotiaat) 1. Alkoholi (-tauti tai -myrkytys): 130 2. Rintasyöpä: 124 3. Keuhkosyövät tai vastaavat: 119 4. Muut syövät: 110 5. Iskeemiset sydäntaudit: 94 6. Haimasyöpä: 79 7. Muut hermostotaudit*: 69 8. Aivoverisuonisairaudet: 67 9. Muut verenkiertoelinten taudit: 62 10. Ruuansulatuselinten…